Arkadian yhteislyseon vaelluskurssi 2016

Tiesin sen saman tien. Tiesin sen kun Laura juoksi vastaan päiväkodin portilla: kuuntele iskä miten rapea ääni mulla on! Lukion pasiliskoille olen onnistunut hankkimaan vastustuskyvyn, mutta päiväkodista imuroin itseeni kaikki norot ja vauvarokot. Aikaa oli juuri sopivasti, puolisentoista viikkoa. Ehtisin sairastua, mutta en toipua. Viikonloppuna kurkku sitten rapeutui, ja vielä keskiviikkona, vuorokausi ennen lähtöä olin vuodepotilaana. Ihan tavallinen flunssa se oli, mutta ei sellaiseenkaan ollut keski-ikäisellä huonokuntoisella äijänraasulla varaa. Kuuden vuorokauden vaelluksella tarvittiin kaikki voimat, yliluonnollisetkin.

Torstai 25.8.2016. Tätä hetkeä olin odottanut vuoden päivät. Seisoin tienposkessa asennossa usvaisessa syysaamussa palokärjen ja harmaapäätikan kisailua seuraten. Tunnustelin vasemmalla kädelläni lentolaukun, oikealla mustaan lentopussiin pakatun rinkan painoa. Liikaa roinaa molemmissa. Uskoin silti selviäväni, sillä olin kokenut yön aikana ihmeparantumisen. Tai niin luulin. Kammettuani rinkan Juhan hopeanuolen takapenkille suuntasimme lentoparkkiin ja sieltä edelleen bussilla kakkosterminaaliin. Moinen matka tuntui jo päivän työltä. Heikotti, mutta väänsin itseni terminaalin ovella uuteen nousuun. Opiskelijoista suuri osa oli paikalla, ja loputkin saapuivat ajoissa. Tunsin kokevani taas yhtä maailman ihmeistä: kaikki neljän vaelluskurssin 95 opiskelijaa ovat saapuneet kentälle ajoissa, ohjeiden mukaan varustautuneena ja varusteet oikein pakattuna. On vaikea kuunnella älähtämättä puheita nykynuorten velttoudesta, avuttomuudesta ja heikosta keskittymiskyvystä. Puhujat menkööt itseensä.

001

Ivalon seutu näytti lentokoneen ikkunasta alakuloiselta. Satoi. Koivunruoste oli tehnyt ruskasta nimensä veroista: ruskeaa. Kittilässäkin satoi. Muoniossa vain tihutti. Yleensä meillä on ollut Muoniossa ohjelmaa. Olemme tutustuneet lukioon ja ammattiopistoon, hiljentyneet šamaanin kodassa mystiikan äärellä ja käyneet paijaamassa 427 huskyä. Nyt päätimme keskittyä syömiseen, muonavarastojen täydentämiseen ja voimien keräämiseen. Jälkikäteen ajateltuna olisi kenties ollut hyvä jalkautua. Lappilaiseen elämäntapaan tutustuminen on ollut yksi aiempien vaellusten tärkeimmistä anneista. Lapissa leipä on revittävä sieltä mistä se irtoaa. Poromiehen on muunnuttava šamaaniksi, kalastajaksi, maanviljelijäksi, kouluttajaksi, turistioppaaksi, leipuriksi, opettajaksi, asiantuntijaksi ja koomikoksi jos tilanne vaatii. Ei auta purnata koulutusta vastaavan työn puutetta. Sellainen on meillä etelän ihmisillä edessä. Kaikkien työstä tulee silppua.

img_0312

Opiskelijat leiriytyivät jumppasaliin, me Juhan kanssa yhteen luokista. Linda ja neljä mukaan lähtevää Muonion opiskelijaa saivat nukkua viedä yhden yön omassa sängyssä. Vaihdoimme kahden vuoden kuulumiset Kyllikin ja Veli-Pekan kanssa. Kyllikki oli flunssassa, mutta se ei tuntunut hidastavan menoa. Noita ihmisiä ihailen kovasti. ”Ne pyörittävät sitä koulua kuin omaa firmaansa”, sanovat muoniolaiset ihaillen kylillä. Niin tekevät. Julkisen sektorin pullistumisesta huolestuneet ja suurempia yksiköitä halajavat poliitikot eivät luultavasti ole käyneet Lappian toimipisteessä Muoniossa. Jos se pullistuu noin, se on kaikkien etu.

Perjantai 26.8.2016. Aikainen lähtö. Päivän aikana piti matkustaa bussilla Muoniosta Kilpisjärven Tundrean ja Kilpishallin kautta Didnojoelle, ja kävellä sieltä Suomen puolelle Lossujärven tuvalle. Lähtö olisi ollut vielä aikaisempi, jos olisin mitannut vaellusmatkan kartalta oikein: yli 14 kilometriä, ei 11,5. Tai jos olisin mitannut, enkä uskonut netin asiantuntijoita. Nousun sentään ynnäilin oikein: 430 metriä pystysuoraa. Minun piti kertoilla matkan aikana bussissa tarinoita ikkunoista avautuvien maisemien geologiasta, kasveista, eläimistä, asutushistoriasta, perinteistä, persoonista ja myyteistä, mutta istua tyyräsin vain penkissäni ja tuijotin tietä. Kai se meni hyvin niinkin. Olisin vain häirinnyt unia.

img_0327

Hieman puolenpäivän jälkeen Reino Kultiman perävalot katosivat mutkan taakse, ja olimme omien jalkojemme varassa. Edessä kohosi yhden auton mentävä hiekkatie. Kuuden vuoden takainen kokemukseni tuosta muutaman sadan metrin matkasta maantieltä Didnojoen voimalalle oli kuin olisi tirvaistu moukarilla käkättimeen. Rinkka painoi silloin yli 30 kiloa ja reisien päällä röhnötti raskas kameravyölaukku. Nyt osasin odottaa tuskaa – jota ei tullut. Jalka nousi kevyesti, ja kun viimeiset tunturikoivut alkoivat kadota kuvasta, olin elementissäni. Matalalla roikkuvat pilvet yrittivät latistaa maisemaa, mutta eivät onnistuneet. Matalammat tunturit kumpuilivat ympärillämme rauhoittavasti, ja kauempana häämötti mielikuvitusta ravitsevia huputettuja lumipeitteisiä huippuja. Maasto oli paljon helpompaa kuin olin muistellut. Opiskelijat etenivät rivakasti. Kun pysähdyin ottamaan kuvaa pokkarilla, ryhmän hännän saavuttamiseen kului puoli tuntia. Otimme vesinäytteitä muutamasta joesta ja kävelimme kivikossa. Ajoin sateessa, enimmäkseen poudassa. Tuuli yltyi. Kävelimme, kävelimme, kävelimme. Ja pompimme kivikossa.

002

Flunssa vaati veronsa vain satoja metrejä ennen Lossun tupaa. Jalka ei enää totellut. Köllähdin Lossujärven rannan moreenikummulle, pehmeälle variksenmarjamättäälle. Auringonlaskuun oli vielä aikaa, joten kiirettä ei olisi ollut, ellei tuuli olisi tunkenut ytimiin, ja sateen uhka roikkunut ilmassa. Raahauduin tuvalle, kiersin katsomassa miten opiskelijoiden ruuanlaitto sujui ja rimpuilin tuulen riuhtoman kankaan kutakuinkin teltan muotoon. Lupasin Juhalle tulla verottamaan pekoneita, ja kömmin hetkeksi telttaan hengähtämään. Kuusi tuntia myöhemmin heräsin tarpeeseen. Ryömin jäykkänä teltasta, ja liukastelin kumpareen toiselle puolelle. Maisema oli pelottava, julma. Räntäsade piiskasi, Lossujärvi kohisi vaahtopäinä ja aavistuksen verran violettiin taipuvat mustanpuhuvat pilvet vaelsivat tuntureiden yli kuin Mjölner uhmakkaasti kohotettuna etenevä Thor. Ryömin tyytyväisenä takaisin telttaan. Aamuun oli vielä aikaa, eikä paha Thor telttaan tulisi. Seitinohuella telttakankaalla on omituisen voimakas suojaava vaikutus. Mutta pekonit menivät parempiin suihin.

003

Lauantai 27.8.2016. Minulle on langennut vaelluksilla kaksi roolia: olen valokuvaaja ja peräpään valvoja. Nämä sopivat huonosti yhteen, koska rinkat ovat kuvissa pidemmän päälle tylsiä. Tällä vaelluksella päätin korjata tilanteen säntäämällä tauoilta ensimmäisenä matkaan ja kytistämällä porukkaa sopivan nyppylän takana kyykkien. Niinpä riensin aamulla ensimmäisenä kosteaan Urtasvankkaan. Tavoista poiketen ajoin itseni flow-tilaan, ja jouduin lopulta pakottamaan itseni pysähtymään. Odottelin ryhmää pienen nyppylän päällä, ja vaihdoin kuulumisia neljän rouvan kanssa. Nämä olisivat halunneet palkata minut botaniikan ja geologian asiantuntijakseen, mutta jouduin hylkäämään tarjouksen kuvauskeikan takia: lukiolaiset olivat valinneet toisen reitin. Vasta Urtashotellin jälkeen muistin rouvain tivaaman kovan tummanharmaan kivilajin, josta Urtasvaaran jylhimmät pahdat koostuvat: kiillegneissiähän se.

004

Urtasvankka on pitkä putki. Vasemmalla kyljellä laaksoa rajaavat Urtasvaara ja Govvdosgaisi, oikealla Urtasjoen takana kohoavat Lossunibba ja Urtaspahta. Kun putki lopulta päättyy, on ylitettävä Pihtsusjoki. Sovimme että porukka kerätään kasaan joen rannalla, ja otan sitten kuvia ylityksestä vastarannalta. Kun saavuin joelle, osa opiskelijoista köllötteli jo vastarannalla, ja ylitys oli kiivaimmillaan. Siispä minullekin kengät kaulaan, lahkeet korviin ja pseudocrocseissa liukkaille kiville. Kun olin laskeutumassa joen syvimpään kohtaan, kuulin selkäni takaa pahaenteistä pärskähtelyä. Lotta oli tuntenut olonsa epävarmaksi, joten Ruth oli lähtenyt saattamaan. Lopulta molemmat kaatuivat virtaan, ja Lotan toinen vaelluskenkä päätti lähteä koskenlaskuun. Säntäilimme joen rannalla epätoivoisina, ja jouduimme lopulta luovuttamaan: ryhmällä oli vastedes yksi kenkä liian vähän. Lotta käveli Pihtsusjärvelle Santun liian suurissa lenkkareissa, mutta lopulta Ruth päätyi vaeltamaan crocseissa ja Lotta Ruthin kengissä. Ruthin mielestä crocsit toimivat kivikossa paremmin kuin vaelluskengät. Tämä loksautteli myöhemmin Kilpisjärvellä kokeneiden vaeltajien leukaperiä.

img_0932

Minulle muljuttelu märät jalat muovikengissä jokitöyräällä ei sopinut. Oikea polvi kipeytyi, ja viiden kilometrin taival Pihtsusjärven tuvalle oli tervaista. Kun flunssan nuutumuskin vielä vaivasi, tein hyvissä ajoin päätöksen etten lähde sunnuntaina Haltille. Olin sen kivikon nähnyt. Ja Pyhä on sentään Pyhä.

Sunnuntai 28.8.2016. Suutuin tuulelle. Myräkkä yltyi yön aikana. Telttakangas hakkasi hermoja raastavasti vaaksan päässä korvastani. Hetken ajan olin valmis lyömään nyrkkini Kerlon-kankaasta läpi metelin taltuttamiseksi. Aamulla mielikuva tästä nauratti. Olisin päässyt samaan legendaariseen impulssikontrollittomien perheeseen sen iittiläismiehen kanssa, joka luonto-ohjelmaa katsoessaan ampui kossupäissään haulikolla kuvaputkensa siruiksi: ”Nyt kuolee tämän kylän viimenen ukkomehto!”

Ryhmä lähti valloittamaan yöllä lumipeitteen saanutta Haltia. Minä jäin viiden opiskelijan kanssa leiriin keräämään voimia. Keittelin kerrankin ruuat ja kahvit kaikessa rauhassa, mutta jouduin pian levottomuuden valtaan. Polvi ei kivestänyt, Aurinko pilkisteli pilviverhon takaa, ja tuulikin helpotti hetkeksi, joten päätin lähteä tunturiin kahden kameran kanssa käyskentelemään. Nousin Govdajokea ylös ja kävin ihastelemassa Ridnitšohkan pahtojen uljautta. Ridnin kaakkoispuolella huomasin kaukana laaksossa viipottavan ruskean pallukan: ahma peijakas! Mihin mahtoi olla kaverilla noin kiire? Ei kannattanut kuvata. Kätkä ei olisi kattanut koko pikseliä.

006

Paluumatkalla juttelin pitkätukkaisen tukholmalaisen vaeltajan kanssa. Tämä oli kovasti kiinnostunut kuvistani, ja halusi plärätä niitä kamerassa. Yksi oli kuulemma aivan täydellinen, jalustalta otettu kuva vihreän niityn keskellä virtaavasta purosta parin sekunnin valotusajalla. Minusta se oli perin tavallinen kuva, eikä myöhemmin 28 tuuman ruudulta tarkasteltuna edes täysin skarppi. Olin ilmeisen näkyvästi hämmentynyt kuvieni saamasta huomiosta, joten mies alkoi selittää yksityiskohtaisesti työstään. Hän ostaa kuvia, ja joutuu käymään läpi suunnattomia määriä kuvatoimistojen materiaalia, josta suurin osa on ”incredible shit”. Liehuletti ostaisi mieluummin kuvia suoraan sellaisilta kuvaajilta joiden esteettisen näkemyksen hän tuntee. Lähdin horjumaan teltalle ihmeissäni. Minulle tarjottiin töitä jo toista kertaa tämän vaelluksen aikana. Erämaassa, jossa ei pitäisi olla edes ihmisiä. Ei ainakaan töitä.

img_1018

Ehdin takaisin leiriin juuri ennen kuin Jasse saapui ensimmäisenä Haltilta. Oli juossut koko paluumatkan. Tunnin kuluttua leiriin alkoi valua etunojassa kaatuvia, kiviin kompastelevia Suomen korkeimman kohdan valloittajia. Epäilin illasta tulevan hiljaisen, mutta suorituksen jälkeen sosiaalinen kanssakäyminen saikin uuden ulottuvuuden. Osa porukasta kävi jopa uimassa. Ei Pihsusjärven vesi kovin kylmää ollut (+6,2 °C), mutta tuuli oli yltynyt uudelleen, ja jos jotain olisi satanut, se olisi ollut lunta tai räntää. Minua harmitti virtapankki, josta olisi pitänyt saada viitisen kännykällistä virtaa, ja aurinkokennosta lisää, mutta laite olikin päivän latautumisen jälkeen mykkä. Niin oli puhelinkin. Käsivarren erämaassa puhelin ei juuri saavuta verkkoa, mutta opettajalla olisi hyvä olla vekottimessaan virtaa kaiken varalta. Mutta tyytyväinenkin olin. Olin vihdoinkin löytänyt omiin räpylöihini saumattomasti sopivat vaelluskengät.

img_0973

Maanantai 29.8.2016. Sadekuurot kiersivät meidät, ja piirsivät Pihtsusjärvelle kauniita sateenkaaria. Aurinko paistoi. Edessä oli lyhyt etappi kauniilla maisemilla koristettuna. Hyvä niin, sillä Haltille kiivenneistä näki että palautuminen oli pahasti kesken. Tunnelma oli leppoisa. Väki eteni omaan tahtiinsa. Tuon tuosta varvikon keskeltä pisti esiin pari vaelluskenkiä. Opiskelijat köllöttelivät aurinkoisilla tunturinummilla ja Vuomakasjoen rannoilla. Ei 11 kilometrin taival lopulta ihan lyhyt ole, mutta nyt se edettiin oikein ja vieläpä poikkeuksellisen hyvässä säässä.

007

Kasasin yksiötelttani Meekonjärvellä tyytyväisin mielin, sillä olin äkännyt Meekon pahdalta tunturihaukan. Kolmannen kerran näin sen havukan tailijaurallani. Teltan kasaaminen oli mukavaa myös siksi, että Meeko lähentelee paratiisia telttailijalle. Tasaista, pehmeää ja kivetöntä kenttää riittää hehtaaritolkulla, ja korkeat pahdat suojaavat pahimmilta myräköiltä. Katselin porojen kirmailua, kuuntelin poikain jauhantaa nuotiolla, nautimme opeporukassa iltapalasta ja vetäydyimme puulle. Iltasaduksi ajattelin ruokavalintojani. Ne olivat huonoja. Kaikkein huonoin idea oli ottaa ateriankorviketta jauheena, koska jo sen maku oksetti jo etukäteen. Pirtelöä ei vaan voi tehdä hernepohjalle ja maustaa sitä vaniljalla. Eivät sovi. Eivät millään.

img_1724

Tiistai 30.8.2016. Kilometreinä pitkä, mutta maastonsa perusteella keskimittainen siirtymä telttailijan paratiisista telttailijan kiviseen helvettiin. Meekolta nousimme ensin hivuttaen aakealle ylätasangolle, jonka tasaista baanaa askel vei kuin huomaamatta Kuonjarjoelle. Joessa, Kuonjarissa, oli kitukasvuisia rautuja, joita muoniolaiset narrasivat toista kymmentä iltapalakseen. Kuonjarjokea ylittäessämme törmäsimme vaeltajiin, jotka eivät yllättäen tarjonneet minulle töitä – isä ja kaksi tytärtä. Vanhempi tytär oli muistanut ottaa meikit mukaan, mikä aiheutti keskustelua. Vaelluksilla ei ole tapana tälläytyä. Miksei? Vaikka ihmisiä on erämaassa vähän, kontakteja on paljon, ja ne otetaan tosissaan. Jos meikin tarkoitus on vaikuttaa ihmiskontaktiin positiivisesti, juuri erämaassa kannattaa meikata. Sitä ei koskaan arvaa koska joku tarjoaa työtä. Parisuhdettakin olen nähnyt ehdotettavan. Ehdottaja oli kuukausia porolaumansa kanssa elänyt juopunut vanha äijä. Kosittava oli vasta avioitunut teologian opiskelija aviomiehensä seurassa.

008

Kuonjarvaaran etelärinteellä alkoi sade. Muistin tuon rinteen kivikon erityisen ärsyttävänä, mutta nyt siihen tuli lisähaaste. Isot pisarat kuvioivat silmälasini, ja jokainen pisara taittoi valoa mielensä mukaan. Kun astuin kivelle, en voinut olla täysin varma, astuinko sille kivelle, vai viereiselle. Vai kivien väliin? Nilkat nuljuten ja housut märkinä pääsin lopulta Simasen ja Lindan peesissä Saarijärvelle, ja löysin idyllisen paikan teltalleni. Pystyin silti ymmärtämään hyvin niitä jotka halusivat yöpyä tuvassa tai jatkaa sadetta uhmaten Kilpisjärvelle yöpymään tuvassa. Olimme kuitenkin yksiselitteisen selkeän linjan kannalla. Kaikki yöpyvät Saarijärvellä. Teltassa hytisten, tai kaverin haisevat varpaat suussa tuvassa, mutta kaikki yhdessä.

Keskiviikko 31.8.2016. Yöllä Saarijärvellä satoi vettä. Isoja pisaroita. Aamulla teltta oli tönkköjäässä. Ravistelimme teltoista päällimmäiset hileet, päästimme lauman irti, ja jäimme opettajaporukalla fiilistelemään joukon hännille. Tunnelma muistutti Tour de Francen viimeistä etappia. Maisemat eivät enää olleet koettuun verrattuna kummoisia, saavutettavaa ei enää ollut. Saana näytti ensin koillisen poskensa, sitten kaakkoisen nokkansa ja lopulta lounaisen poskensa. Olimme jo kotimatkalla, ensimmäiset 11 kilometriä siitä kävellen.

img_1971

Asetuimme taloksi Tundrean rivitaloon, kävimme ostamassa Kilpishallista epäterveellistä mättöä, kiersimme tarkastamassa että kaikilla opiskelijoilla oli kaikki hyvin ja saunoimme viikon kuonat pois – kahdesti. Kävimme pettymässä Tundrean seisovan pöydän päivälliseen. Katsoimme huonosta töllöstä Huuhkajien peliä. Viikon olin odottanut oikeaa ruokaa, oikeaa sänkyä ja korkeakulttuuria. Punkkaan asettuessani aloin olla valmis retkimuonaan ja telttaöihin. Jos joskus oppisi sen että ruoho on aina jostain vinkkelistä vihreää.

009

Torstai 1.9.2016. Kotiin. Eloon herännyt, viestejä, päivityksiä ja ilmoituksia eilen minuuttitolkulla täristänyt älypuhelin herätti kuudelta. Satoi. Oli synkkää. Tummanharmaa huputettu Saana oli luotaantyöntävä. Kävimme kelpo aamiaisella, haimme viimeisen vesinäytteen Kilpisjärven rannasta ja pakkasimme osittain märät ja haisevat varusteet lentokuntoon. Reiska tuli hakemaan mökkien oville peruutellen, koska tiesi vaeltajien olevan tässä vaiheessa äkäisiä, ja inhoavan kävelemistä. Reiska on mainio mies. Neljän vaelluskurssin jälkeen jo vähän niin kuin perhetuttu.

Näin bussin ikkunasta sepelrastaan, ampuhaukan ja riekon. Ajatukset karkasivat lukion arkeen. Töitä tulisi olemaan enemmän kuin koskaan. Biologian ylioppilaskokeeseen tulisi osallistumaan ennätysmäärä kokelaita, ja mantsan kokelaitakin oli paljon. Mantsan koe oli kaiken lisäksi ensimmäistä kertaa sähköinen, emmekä olleet harjoitelleet sitä vielä kertaakaan. Kursseja oli paljon ja ryhmäkoot etenkin syventävillä kursseilla tapissa. Silti olin tyytyväinen että sain tehdä loppuvuoden töitä siisteissä sisätiloissa. Olen mukavuutta rakastava löllykkä.

010

Päätin Saarijärvellä teltan kohmeista, vettä untuvamakuupussille tiputtelevaa kattoa tuijottaessani etten enää lähde vaellukselle, mutta Kilpisjärvellä vuoden 2017 reissua suunniteltiin jo yksityiskohtaisesti. Touhussa ei ole mitään järkeä. Vaellusta valmistellaan yli puoli vuotta. Rahan kanssa pelataan. Vaikka saan kurssin palkan ja päivärahat, rahaa vaellukseen menee enemmän kuin mitä siitä tulee. Ensimmäisen jakson alun olen huolissani ja innosta täpinöissäni, ja muut kurssit jäävät hunningolle. Vaelluksen jälkeen en ehdi enää kursia kursseja kasaan, vaikka sijainen olisi hoitanut oman rastinsa miten hyvin. Kaiken lisäksi olen kotoa poissa toista viikkoa, ja Kati yrittää selviytyä sekä omasta uudesta lukukaudestaan että niin ikään uuden lukukauden aloittaneiden lasten asioiden järjestelystä. Mutta pahempiakin harrastuksia voisi kai olla? Ja paljon huonommassa seurassa? Jotkut käyvät baareissakin.

Extrat:

Valokuvia täällä

Diaesitys Leinolla ja Loirilla täällä

Parempi diaesitys Waltarilla täällä

Kurssisuunnitelma täällä

Varustelista täällä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s