66 päivää kesään: päivä 47

Lukioon liitetään usein kiire. Hektisenä olen touhua pitänyt, mutta en koskaan kiireisenä. Tänään oli kiire. Itseaiheutettu ja pakkomielteiden ajama. Mikään taho ei kontrolloi, eivätkä opiskelijat vaadi, mutta olen päättänyt sisällyttää kursseihin perinteiset menot ja sulkea saumattomasti tarinoiden ympyrät. Hötkötihötköti.

Kiirettä kesti tunnin. Olin ajatellut ajaa ympäristöekologian ryhmän hankeen, eli siihen saviliejuun jossa ykköskurssin ryhmä rymysi aurinkoisena perjantaina. Sade voimistui, ja näin mielessäni harmaan möhnän peittämät kengät ja roiskeet paidanselkämyksissä. Kenties jollakin lietettä hiuksissakin. En hennonut.  Totesin ihmisen koostuvan osittain sokerista. Kiire loppui. Sitten huomisen kiire. Välineet ekosysteemeihin, mikroskooppeihin, kokeisiin ja testeihin. Koska täytyy.

Harvoina hiljaisina hetkinä syvällisiä urasuunnitelmia. Opehommat eivät jatku enää pitkään. Toisaalta tuntuu höpsähtäneeltä jättää unelma-ammatti, toisaalla houkuttaa taivaanrannan raikkaus. Ihan vapaasti en voi lähteä matkaan. Otso lukee tuossa Koiramäen lapsia, Lotta tanssii suljetuin ovin ja Laura kuuntelee Katin iltasatua – talossa jota on helppo kutsua kodiksi. Niin täytyy olla. Katselen.

Kasvienjaselkarangattomienmonimuotoisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s