66 päivää kesään: päivä 20

Ensin solun kemiaa ja solukalvon rakennetta. Ei entsyymejä, koska unohdin maksan kotiin. Tyttökuvissa Rosalyn Franklin ja Marilyn Monroe. Poikakuvissa Linus Pauling, James D. Watson ja Francis Crick. Ruokakuvissa porkkana ja tippaleipä. Sitten Darwineja (Erasmus ja Charles), evoluutioteoriaa, kartografiaa ja lopuksi Charles Darwin and The Tree of Life. Melkoisen pitkäpiimäisiä tunteja, mutta jotenkin tuntui, ettei kovin moni pettynyt. Joskus on ihan hyvä mullottaa.

Antoisinta päivässä oli iltapäiväkeskustelu oppiainerajoista.  Muistan hyvin takavuosien kurssipalautteen: ”En oikein tykkää että biologiassa puhutaan filosofiaa. Sehän on oma aineensa” ja ”Ei tää mikään matikan tunti ole!”. Maailma on muuttunut tässäkin parempaan suuntaan. Lukiolaiset ovat ymmärtäneet, että oppiainerajat on tehty rikottaviksi, ja on hyvä että niitä rymistellään nurin eri kulmista. Tämän päivän palaute lämmitti erityisesti. Olin kertonut, että historia oli fysiikan ohella suosikkiaineeni lukiossa. Tänään sain kuulla että se näkyy biologian tunneilla hyvässä mielessä. Äkkiseltään hyvin erilaisten oppituntien asiat lomittuvat, ja liimautuvat toisiinsa. Hyvä jos niin. Olen yrittänyt niin.

Piipahdus takapihalla tarjosi päivän huumorin. Pulu pieraisi! Tai röyhtäisi. Tuskin niillä muita turahtelevia aukkoja on? Ainakaan Frank B. Gillin Ornithology ei sellaisia tunne. Toista kuukautta kosteassa ruokinta-automaatissa vettyneet pähkinät lienevät käyneitä tai härskejä. Niissä on imakka haju.

IMG_1286

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s